tiistai 22. heinäkuuta 2014

MÖKILLÄ KERRAN



















Nämä kesäpostaukset tuppaavat syntymään harvoin, mutta runsailla kuvilla. Koneella ei malta istua kuin kerran viikossa. Lomasäät ovat paremmat kuin edes uskalsin villeimmissä kuvitelmissanikaan toivoa ja meistä on tullut varsinaisia rantaleijonia, tai ainakin jonkinasteisia kampeloita, eh.

Loma korkattiin Särkänniemellä ja sieltä suunnattiin mökille Jyväskylän läheisyyteen. Lasten syntymän jälkeen emme ole harrastaneet mökkeilyä lainkaan, sen verran alkeelliset olot sukumökiltä löytyy. Kahdestaan siellä viihtyy hyvin, mutta lapset asettavat omat haasteensa. Molemmat kumminkin sujahtivat mökkielämään kuin olisivat ikänsä siellä käyneet, eikä meillä sieltä olisikaan ollut kiire pois ilman sadetta ja poikaa kiusaavia itikoita. Kun yön jälkeen pikkuveli oli täynnä jättipaukamia, silmä turvonneena, päätimme poistua luvatun sateen alta pois kotiseudun helteeseen.

Mökillä ihastuttaa aina aidosti vanha, edelleen hyvin toimiva, General Motorsin jenkkikaappi, jonka miehen vaari kylmälaiteyrittäjänä on sinne kymmeniä vuosia sitten sijoittanut. Mökillä pääsee myös istuskelemaan Domus-tuoleihin, joista miehen kanssa vuosia sitten tietämättömänä luovuttiin. Mielessä kytee toive, josko sieltä yhden vielä joku kerta saisi takaisin kotiin...

Luonnonhelmassa tulee jättimäinen nälkä, ja mökillä ollessa suuri osa tekemisestä tuntuu liittyvän tulen tekemiseen, ruoan valmistukseen, ruoan etsimiseen, ruoan hankkimiseen (kalastukseen) tai ruoan syömiseen. Tällä kertaa herkuteltiin metsämansikoilla, lohi-halloumivartailla, nuotioperunoilla, paahdetuilla vaahtokarkeilla sekä paistetuilla suklaabanaaneilla. Sula suklaa banaanin sisällä, vai rapeakuoriset pehmeät vaahtokarkit - kumpi on parasta?

24 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Meillä on lapset päässeet mökille vauvaikäisestä lähtien, mutta vasta tänä kesänä tästä on alkanut enemmän nauttimaan. Aiemmin on joutunut seuraamaan jälkikasvua herkeämättä ja rentoutuminen on ollut hieman haasteellista.

    Sulla on kyllä osunut lomailmat kohdilleen! Mun eka lomapätkä taisi olla se vuosikymmenten surkein kelien suhteen. Onneksi nyt vaikuttaisi paremmilta :) Aurinkoista loman jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sari! Säät on tosiaan hellineet, ei oo valittamista: ) Onneks sullakin tuli uus pätkä vielä!

      Poista
  2. Rapeakuoriset vaahtokarkit ehdottomasti :)!

    VastaaPoista
  3. Molempia kiitos! ;) ihania kuvia!

    VastaaPoista
  4. Paahdetut vaahtikset on suurinta herkkua!
    Kivoja kesäkuvia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla vaihtelee nouden kahden välillä sen mukaan mitä on tarjolla: D kiitos!

      Poista
  5. Banaani sulkaalla :) Ja tuo jääkaappi on mahtis!! ♥

    VastaaPoista
  6. Nam, nam ja nam!
    Ihania kuvia ja kesäistä menoa.
    Vaikka kateus ei johda mihinkään, niin hieman vihreyttä aiheuttaa aina nämä ihmisten mökkipostaukset (se, että jollain on mökki minne mennä) ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli aika maukas reissu: )
      Nooo, tästä ei kannata vihertyä, muuten kuin superhyvällä säällä; ) mä haaveilen omasta mökistä, lyhyen matkan päästä, joka olis aina valmiina...
      Kiitos Ilona!

      Poista
  7. Ihania kuvia, ja ihan mahtavat lomasäät kyllä sattui sulle! Siisti tuo vanha jääkaappi :) meillä on kans tosi alkeellinen mökki kallioisessa pikku saaressa, mutta sitkeästi me on siellä joka kesä lastenkin kanssa käyty. Tälle kesälle ei ole vielä ehditty, mutta ehkä parin viikon päästä. Tuota suklaabanaania pitääkin kokeilla! Mukavaa lomanjatkoa!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Johanna! Luulenpa että suklaabanaani maistuu sullekin: ) Mukavaa lomailua sinnekin, säät on vaan niin perfect!!

      Poista
  8. Domukset mökkituoleina, hih. Toivottavasti saat yhden takaisin kotiin. Myös meillä on mökki ilman nykypäivän mukavuuksia. Meinasin lentää selälleni, kun löysin sieltä imurin. Joku rupelihattu oli virittänyt sinne jonkun akkuhässäkän, josta sai virtaa imuriin. En tosin käytättänyt sitä ;)

    Kiitos vinkistä, pitääpä kokeilla suklaabanaaneja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo aika luksusta? ;) ooh, imurikin! Mut ei sitä tosiaan osais edes käyttää: D
      Olepa hyvä, ne on aikas herkkuja... :p

      Poista
  9. Täydellisiä fiiliskuvia. Ihanaa lomaa! :) Täälläkin on blogi viettänyt hiljaisempaa eloa ja se ei haittaa ollenkaan! Parempi olla ulkona. <3

    VastaaPoista
  10. Kauniita kuvia! Suklaabanaanit näyttää herkullisilta, kuinkas kauan niitä pidetään grillissä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ai hitsi, se onkin vaikea määrittää. Riippuu niin grillistä, hiilloksesta... Kunnes suklaa on sulanut ja banaani pehmennyt. Välillä voi joutua vähän kurkkimaan. 10min nyt ainakin umpikääreessä.

      Poista
  11. Kauniit kesäkuvat <3 ja hyvä tunnelma.

    Samaa mieltä kesäpostauksista. Ja samalla myös muiden lukemisesta.
    Vähän hitaalla menty tämä kesä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Laura!
      Se on hyvä näin, kaikki vetää hitaalla :)

      Poista
  12. Ihania kesäkuvia :D mulla tulee kanssa aika hitaaseen noita tekstejä, ei vaan malta / pysty koneella istumaan :D:D syksyllä sitten taas aktivoidutaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, syksyllä sitten lisää, nyt ei ehdi muuta kuin nauttia sáästä ja kesästä:=) kiitos ja mukavaa kesän jatkoa!

      Poista